Hyvä pennun ostoa harkitseva,
ole ystävällinen ja lue vielä tämä ennen soittoasi tai yhteydenottoasi.
Olet ottamassa yhteyttä PERHEESEEN, jossa harrastetaan koirien kasvatusta tavoitteellisesti ja vastuuntuntoisesti. Et ole ottamassa yhteyttä koirakauppaan. Koirakauppiaat ovat ihan erikseen. Tekstiviestikyselyihin en vastaa lainkaan. Toivon, että kirjoitat itsestäsi, koirataustastasi ja toiveistasi sähköpostitse. Toki voit myös soittaa.
Meillä
pentueita
tuotetaan harvoin ja jokainen syntynyt ja syntyvä pentue on
osa
tavoitteellista kasvatustyötä ja huolellisen
harkinnan tulos.
Pennut elävät kanssamme meidän
arkipäiväämme ja tottuvat ihmisiin,
koiriin,
kolinoihin ja muuhun vilskeeseen jo täällä
ollessan.
Osa kasvattamistani
pennuista päätyy perheisiin ilman muita tavoitteita
kuin olla
hyvä kotikoira. Tämä on ehdottomasti koiran
tärkein
tehtävä! Suuri osa
kasvateistani menee koiraharrastuksesta kiinnostuneisiin perheisiin
näyttelykoiriksi, agilitykoiriksi
ja muihin harratuksiin. Myös
näillä
yksilöillä on
tärkeä tehtävä kotikoirana ja
lemmikkinä.Osa kasvateistani
menee toisille kasvattajille jalostustarkoituksiin Suomeen tai
ulkomaille. Yhteistyö kasvattajien välillä
onkin hyvin
tärkeää ja ilman sitä
jalostustyö olisi
käytännössä mahdotonta.
Pyrin aina valitsemaan parhaan pennun
kuhunkin käyttötarkoitukseen. Älä
siis hämmästy ettet pääse itse
valitsemaan pentuasi muutaman päivän
iässä.
Ennen
yhteydenottoasi ainakin seuraavien asioiden tulisi olla
selvillä:
*Olen valmis ottamaan vastuun koirasta ja sen hyvinvoinnista, pitkäksi aikaa. Olen perehtynyt rodun ominaisuuksiin ja koiran kasvatukseen pääpiireissään ja niin hyvin ettei minun tarvitse kysyä pysyykö se pihalla ja haukkuuko se muita koiria. Kasvattaja kertoo mielellään rodusta syvällisemmin. Pennun hinta ei ole ensimmäinen ja ainut haluamani tieto.
*Kaikki perheessäni haluavat koiraa. Ilman poikkeuksia!
*Ymmärrän, että kasvattaja haastattelee ninua ja arvioi onko minusta juuri tämänrotuisen koiran pitäjäksi.
*Olen kykenevä hoitamaan ja kasvattamaan koiraa hyvinä pidettyjen tapojen mukaisesti. Kykenen pulmatilanteessa ottamaan yhteyttä kasvattajaan ja luottamaan hänen asiantuntemukseensa.
*Ymmärrän,
etten ole tulossa koirakauppaan. Kykenen
noudattamaan yhteydenotoissani ja tapaamisissani normaaleja
käytöstapoja.
En vaivaa sopimalla tapaamisia, joihin en tule,
varaamalla pentua, jota en nouda.
Luulisi olevan itsestään selvää,
vaan...
Kasvattini
etsivät kotia vain vastuuntuntoisista perheistä,
joissa
koiraa pidetään koirana. Sitä hoidetaan,
rakastetaan ja
kunnoitetaan, rajoja unohtamatta! Koira ei ole esine vaan
perheenjäsen! Ihmeitä ei vaadita, vain normaalia vastuuntuntoista koiranpitoa.
Mikäli olet varma, että olet valmis huolehtimaan koirasta, on yhteydenottosi enemmän kuin tervetullut!! Yhteydenpito kasvattajaan on toivottua, vaan tapahtuu sinun ehdoillasi. Apua pulmiin saa aina.
Eikun soittelemaan,
toivottelevat Sari
Mäkelä, poikansa Jussi ja keponsa Jari sekä
lauma partaisia veikkoja